Hinaaja Oulu 2:n etsintäraportti vuodelta 2016

Hinaaja Oulu 2:ta etsittiin taas aktiivisesti, tänä kesänä leijonankynnet tulivat apuun.

Hinaaja Oulu 2:n katoaminen on edelleen mysteeri. Alus lähti Oulusta marraskuussa 1943 hakemaan kesän viimeistä tukkilauttaa Kalajoen Rahjasta. Sen nähtiin ohittavan Hailuoto, mutta laiva ja sen yhdeksänhenkinen miehistö ei koskaan saapunut Kalajoelle. Mukana oli yksi nainen ja kahdeksan miestä. Todennäköinen syy katoamiselle on uppoaminen liian kovan merenkäynnin ja keulakannella olleen kivihiililastin sekä avonaisten polttoaineluukkujen vuoksi.

Katoamisesta on tallennettu paljon tietoa eri arkistoista ja suullisista perimätiedoista. Etsintäryhmäämme kuuluva raahelainen poliisi Raimo Lehtimäki on tehnyt tarkkaa työtä kerätessään aineistoa Oulu 2:n katoamisesta. Olemme perineet edesmenneen kalajokisen Paavo Kotimäen tallentamat tiedot.

Veteen kadonneiden ihmisten etsijänä tunnettu Reino Savukoski ja kalajokinen pelastussukeltaja Timo Taari etsivät menneenäkin kesänä yksissä tuumin kadonnutta hinaaja Oulu 2:ta. Tämä oli kolmas kesä, jolloin hinaajaa etsittiin aktiivisesti. Saimme polttoainekuluihin huomattavan tuen Lions Club Kalajoki ry:ltä. Mitään merkkejä aluksesta ei löytynyt.

Keväällä kokoontui Oulun sukelluskeskuksessa viidentoista harrastajaetsijän ryhmä tehden suunnitelmat kesän etsintöjä varten. Painopistealueiksi pääteltiin Hailuodon eteläpuoli, Maanahkiaisen länsipuoli ja Hanhikivenniemen luoteislinja seuraavin perusteluin: Hailuodon Marjaniemestä on näköhavainto Oulu 2:sta ja sen mukaan alus katosi liian aikaisin näkyvistä. Hanhikiven niemen päästä löytyi Oulu 2:n pelastusvene kuukausi katoamisen jälkeen, luoteistuulen vallitessa. Kultalan rantaan ajautui pelastusrengas vuosi katoamisen jälkeen. Maanahkiaisen matalikon länsipuolelta kerrottiin löytyneen vanhan aluksen osia. Lisäksi päätettiin jatkaa Sunin edustan luotauksia vanhan silminnäkijäkertomuksen perusteella.

Etsintää tehtiin viistokaikuluotaimella, joka luotaa merenpohjaa veneen sivuilta jopa neljänsadan metrin leveydeltä. Luotausleveys säädetään aina syvyyden ja pohjan laadun mukaan sopivaksi. Tavallisin luotausleveys etsintäalueellamme on 100 – 240 metriä. Se tuntuu maalla paljolta, mutta merellä se on kuin kapea viiva. Aallokon tulee olla vähäistä ja vauhdin hidasta tarkan luotauskuvan saamiseksi. Tavallisin nopeus on kolmesta viiteen solmuun eli noin 5 – 10 km/t. Veneissämme on navigaattori, joka tallentaa ajetut reitit ja josta saadaan tarkka sijainti kiinnostavan havainnon osuessa kohdalle. Havainnot videokuvataan veneestä laskettavalla, valaistulla kameralla. Jos kuvaus osoittaa löydön muuksi kuin isoksi kiveksi, se tarkastetaan sukeltamalla ja vedenalaisella metallinetsimellä.

Tänä kesänä veneajoa tuli yhteensä reilusti yli tuhat kilometriä. Keskinopeus oli 3,4 km/h. Luotauksia tehtiin Tauvon edustalla, Kultalan edustalla, Hanhikiven linjalla, Sunin edustalla, Maanahkiaisen länsipuolella ja Hailuodon eteläpuolella. Maatukikohtina käytettiin Hailuodon Marjaniemeä, Siikajoen Tauvoa, Raahen Pohjaskaria ja Pyhäjoen Elävisluotoa.

Yksi mielenkiintoinen jatkotutkimuskohde on edelleen kalajokisen Kari Peranderin Vihaslahti-aluksella kesällä 2015 tehty havainto Hailuodon väylän eteläpäässä. Havaintopaikka on alueella, joka on oululaisen Tuomo Starckin tekemien tutkimusten mukaan hinaajan todennäköisin turmapaikka. Tuomon isä Lauri Starck luovutti Oulu 2:n päällikkyyden Iivari Karppiselle, joka toimi laivan kapteenina sen viimeisellä matkalla. Epäilyttävä kohde löytyi viistokaikuluotaimella. Se videokuvattiin ja sukeltajat kävivät toteamassa sen Oulu 2:n mittoihin sopivaksi maakohoamaksi.

Teksti Timo Taari